keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Odottavan aika on pitkä

Vihaan odottamista! Kun ei voi keskittyä mihinkään, ei syödä eikä nukkua (jälkimmäinen ei kylläkään pidä minun tapauksessani paikkaansa).
Oli kyseessä sitten opiskelupaikka, työpaikka, remontti, tarhapaikka, puhelimessa jonottaminen tai mikä vaan, joka ei ole itsestään kiinni. Kuinka ahdistava ja odottava tunne siinä onkaan...
Minulla on juuri nyt tämä tilanne, odottelen ja odottelen - juhannuskin pitää vaan odotella. Maltti kun on vähän sitä ja tätä, ja yleensä ajattelenkin niin, että itse kun tekee, kaikki on helpompaa, eikä tarvitse odotella. Tässä tapauksessa kun ei voi itse tehdä mitään - paitsi odotella.
Meistä jokainen joutuu varmasti aina aika ajoin saman tilanteen eteen, ja tietää millaista se on.
Oikeastaan jos oikein tarkkaan miettii, niin varmasti joka päivä tulee tällainen tilanne eteen; ensin odotat aamulla, että heräät, sitten odotat kahvin valumista, lapsien heräämistä, töihin lähtemistä, lounastaukoa, töistä kotiin lähtemistä, lapsien hakua tarhasta, päivällisen valmistumista, ja lopulta nukkumaan menoa...
Itse tosiaan syyllistyn tähän, ja niinkuin sanoin - inhoan sitä! Tuntuu, että elämä valuu sormien välistä, kun koko ajan pitää odotella jotain seuraavaa asiaa.
Eilen sanoin miehelleni autossa, joka ilmeisesti syyllistyy samaan ja kyseli jo seuraavasta päivästä; elän ensin tämän päivän ja mietin vasta huomenna huomista.
Nyt ei auta kuin sanoista tekoihin, elää elämää päivä kerrallaan ja nauttia jokaisesta hetkestä, koska kaikkihan me tiedämme, että;
ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ ja lopulta huomaat odottaneesi jotain koko elämän - ja ihmettelet, että mitä se on mahtanut olla ?!
Älkää siis odotelko, vaan nauttikaa tästä hetkestä, koska koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.
Ihanaa Juhannusta kaikille !!!

1 kommentti:

Sara kirjoitti...

Ihanaa juhannusta sinulle Ihana -

tartutaan hetkeen eikä murehdita !