sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Hemuli tietää...

Ensiksi joudun todellakin pahoittelemaan kuvien äärimmäisen huonoa laatua - tämä oli ensimmäinen kerta kun otin kuvia kännykällä ja nämäkin otin hetken mielijohteesta (illalla kuulin mieheltäni, että "tiesitkö, puhelimessa on semmoinen tarkennusnappula?" No enpä tiennyt, mutta nyt tiedän !
Olen naureskellut kun mieheni aloitti noin 2 vuotta sitten kuvaamaan kaikki ruoka-annoksensa. Hän teki sitä myös ravintolassa, ja että minua hävetti. Enää se ei ole hassua, enkä ole nauranut asialle pitkiin aikoihin; joskus saatan jopa itsekin ottaa ruokakuvia. 
Nykyään se taitaa olla muutenkin aika yleistä, eikä vain meidän perheessä.
Ja takaisin asiaan; tästä olen siis inspiroitunut kuvaamaan ympärillä olevia asioita, tosin nämä kukkakuvat ovat ne ensimmäiset, mitä nyt liikettä kuvailen.
Syreeni - tuo maailmankaikkeuden ehkä kaunein puu/pensas huumaa minut joka kesä tuoksullaan. En kertakaikkiaan osaa sanoa mikä siinä viehättää - ainakin lapsuus tulee elävästi mieleen.
Ruoholahden vanhojen villojen aidanvierusta on täynnä syreenipuita, ja joka kerta kun menen siitä bussilla ohi, katseeni lukittuu siihen suuntaan ja tekisi mieli hypätä bussista pois ja mennä nuuhkimaan niitä.
Tämä on kuvattu kävelyllä erään talon vierustalla.
Vartettu syreenipuu, jonka istutin pihalle muutama viikko sitten. Kaikki kukat eivät ole vielä aunneet, mutta luultavasti samanlaiseen runsauteen kuin ylemmässä kuvassa on matkaa jokunen vuosi..
Ja mitenkäs on tämän laita sitten - huonolta näyttää vielä. Kukat ovat olleet nupussa tovin, eikä merkkejä avautumisesta näy. Tämä vartettu puu on istutettu viime kesänä.
Ja arvoitus minulle... vaikkakin omalle pihalle on istutettu näitä oikein rykelmäksi asti, eikä tosiaan meidän perheen toimesta. Villi veikkaus; aronia...??? Niin, tuosta istutuksesta; joku viherpeukalo ja pihasuunnittelija olivat toteuttaneet näkemyksensä - seurauksena rykelmä näitä yksittäin kauniita pensaita on läntätty sinne tänne ja vähän tonnekin. Ei kertakaikkiaan mitään logiikkaa. Olemme kotona keskustelleet menevämme yön pimeinä tunteina repimään tuo hirvittävä puskaviidakko. Ei voi muuta sanoa kuin, MITÄ KASVIEN TUHLAUSTA !
Kun olimme tämän kasvin kohdalla, Eino sanoi "Jos Hemuli olisi täällä, hän tietäisi näiden kasvien nimet". Tosiaan, olisi suotavaa, että Hemuli piipahtaisi aina välillä kertomaan meille tietämättömille kasvien nimiä...
Joka tapauksessa, eilisestä ja tämän päiväisestä luontoretkestä jäi paljon käteen. Huomasin, kuinka luonnonkukat ovatkaan kauniita, jopa koiranputki. Muistin myös, miten lapsena pysähtyi jokaisen kukan viereen ja tutki ja haisteli kukkia sentin päästä, ja mikä tärkeintä; huomasi niiden kauneuden. 
Itselläni on vielä paljon opittavaa kukista ja puutarhanhoidosta, mutta se on ehkä niitä ainoita asioita, joista en todellakaan ota paineita.
Mukavaa ja toivon mukaan aurinkoista ja lämmintä viikon alkua.

3 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Voi miten ihana teksti ja kuvat. Tästä tuli hyvälle mielelle.

Aurinkoa!

S

Gaudete Kids kirjoitti...

Kiitos - täytyy sanoa, että kasvien tutkiminen sai minutkin hyvälle mielelle.
Olen löytänyt uusia puolia itsestäni... ; )

Ulla kirjoitti...

Onpa kauniita kuvia! Syreenit ovat tänä kesänä oikein innostuneet kukkimaan. Merikadulla kukkii 14v sitten vaarin kotipihalta Salosta kaivamani pieni valkoinen syreeninpoikanen. Se on nyt kolmemetrinen.
Kukka, jonka tunnistamiseen Eino kaipasi Hemulia, on luultavasti puna-ailakki. Kotimaan luonto-oppaassa kerrotaan, että se on kuin paraskin koristekasvi.
Jatkakaa luontoretkeilyä!