torstai, 16. helmikuuta 2012

Hiihtolomalla

Ensiviikolla 18.-26.2. vedetään happea ja ulkoillaan pohjoisessa. Kauppa toimii normaalisti mutta tilausten toimitus siirtyy viikolle 9.


Nautitaan lumesta ja ulkoilmasta; hiihdetään, luistellaan, lasketellaan ja lasketaan pulkkamäkeä. Allekirjoittanut pakkaa kävelysauvat mukaan ja ottaa mittaa Lapin maastoista tällä kertaa ilman lautaa tai suksia.

keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Macarons ja 10 vuotta

Gaudete vietti eilen 10-vuotissyntymäpäiviä. Tuntuu kyllä, että vastahan se oli kun avasimme ovet ensimmäisen kerran  - kylläpä se aika rientää.

Harmittaa etten päässyt eilen paikan päälle juhlistamaan pyöreitä vuosia, mutta onneksi sain sieltä herkullisia tuliaisia joita popsin kotona jokaista väriä ja otinpa niistä muutaman kuvankin. Kuohuvat nautin sitten ensi kerralla.





Voi herkku sanon minä kun olivat niin suussa sulavia!

Onnea Gaudete ja Nina!

tiistai, 14. helmikuuta 2012

perjantai, 10. helmikuuta 2012

tiistai, 31. tammikuuta 2012

Hiljaista

Blogirintamalla on hiljaista kuten olette varmaan huomanneet.

Aika menee Outletia päivittämällä ja uutta kauppaa suunnitellessa. Hidasta puuhaa mutta hiljaa hyvä tulee, niinkuin joku viisas on kerran sanonut.

Sain pari päivää sitten surullisia uutisia minimegan suunnittelijalta; hän on sulkemassa minimegan muiden kiireiden vuoksi parin viikon sisällä joten uusia tuotteita ei enää saada. Toivotan hänelle paljon onnea jatkoon!




Nyt kannattaakin olla nopea jos haluaa ihania ankkuri-, salmiakki- tai norsulahjapapereita itselleen. Uuteen kauppaan olen säästänyt muutaman ihanan tuotteen mutta niitä sitten sieltä.

Kauppa

maanantai, 23. tammikuuta 2012

ALE SALE SOLDES

Nyt kaikki talvialen tuotteet -50% ja outletin -70%. 


Gaudete Kids

torstai, 19. tammikuuta 2012

Outlet ja kevät 2012

Kidsin Outletiin päivitetään kovaa vauhtia uutta tavaraa. Outletista löydät yksittäiskappaleita, hajakokoja ja muita helmiä niin talven tuiskuihin kuin kesäänkin. Uudet outlet tuotteet menevät suoraan -70% alennukseen.


Moni kenties ihmettelee mitä verkkokaupassa tuleman pitää ja tällä hetkellä teemme muutoksia kauppaan. Suurin osa vaatemerkeistä on jäänyt pois, ainoastaan muutama merkki tulee pysymään mm. Petit Bateau. Valikoima merkiltä ei jatkossakaan ole iso mutta sitäkin herkullisempi.

Sisustus- ja pientavara siirtyvät uuden kaupan puolelle jotta kaupoista tulisi selkeämmät ja tuotteet olisivat helpommin löydettävissä. Tämä myös helpottaa jatkossa uusien tuotteiden tilaamista varsinkin sisustustavaran puolella.

Toivon kärsivällisyyttä tässä kevään aikana, tietokoneen näppäimiä naputellaan kyllä sormet savuten jotta kaikki tulisi valmiiksi mahdollisimman pian.