sunnuntai 30. elokuuta 2009

Pariisin taivaan alla

Pelkään lentämistä - siis järjettömän paljon! Niin, että matkustamisesta menee puoli nautintoa, koska mietin heti matkaa tilatessani, että taas on lähdettävä. Sitten kun lentokone on turvallisesti pysähtynyt määränpäähän ja olen huokaissut ja irroittanut kankeat sormeni edessä olevasta tuolista rupean miettimään näinköhän pääsen yhtä turvallisesti takaisin kotiin. Lentopelkoni on sitä luokkaa, että minulla on lääkkeet siihen, mutta lääkkeitä inhoavana en niitä halua ottaa kuin äärimmäisessä tilanteessa (mikähän tämä tilanne kenties on - ehkä silloin kun nokka on kohti maata...?).
Koska uskon karmaan ja enteisiin, pelkoni kasvoi kun aamulla tapahtui joitakin outoja asioita mitä ei aiemmin ole tapahtunut; poikani Eino heräsi samaan aikaan kun minä, eikä enää nukkunut ennenkuin olin lähtenyt vaan itki, autossa matkalla kentälle soi Alanis Morissetten Ironic ja huomasin myös, että minun Pariisin kirjani, jossa on kaikkien käyntien merkinnät ja minun "musta kirjani" oli jäänyt kotiin. Ja laukun perustavara kynä - sekin oli jäänyt.
Kuinka joku voi lähteä tilausmatkalle näin huonosti valmistautuneena; minä tietenkin! Kaukana on ajat kun olin tarkka ja kaikki oli tip top...
Pariisiin lähdin tilausmatkalle, ensi kevään ostot mielessä (syksykään ei ole vielä tullut liikkeeseen ja pitäisi jo seuraavaa kautta miettiä).
Tavan mukaan oli todella tiukka aikataulu; kentältä lennossa laukut hotellille, taksilla ensimmäiseen tapaamiseen, malliston katsominen ja kuvien ottaminen, vauhdilla seuraavaan kohteeseen - sama juttu ja vielä kolmanteen.
Vihdoin tapaamisten jälkeen syömään noin klo 17 (lounas).
Cafe Charlot
Ajattelimme kävellä hotellille ja yleensä kun minulla on kirjani, löydän perille enkä koskaan eksy, mutta nyt kun olin unohtanut kirjani ja joutunut ostamaan kartan (jossa kyllä kadut olivat väärin...) eksyin koko ajan. Onneksi siskoni auttoi löytämään oikean suunnan...
Toinen päivä oli tapaamisvapaa ja oli puoli päivää aikaa kierrellä kauppoja, mikä tietysti Pariisin kokoisessa kaupungissa ei riitä mihinkään. En kuitenkaan halua olla montaa päivää reissussa, koska ikävöin lapsia niin kovasti etten pysty nauttimaan täysin rinnoin. Ehkäpä seuraavan kerran otan lapset mukaan.
Mosaiikkiseinä Näyteikkunataidetta kumiankoista

tiistai 25. elokuuta 2009

Lapsi hermoromahduksen partaalla

Viimeksi kerroin, kuinka lapset ovat sopeutuneet uusiin tarhoihin - toisin kävi..
Eino aloitti pienessä ja ihanassa tarhassa, ja on sopeutunut hyvin. Välillä aistin pienen jännityksen kun olen lähdössä tarhasta ja kun hän katsoo ikkunasta ja vilkuttaa, hänellä on hiukan orvon näköinen ilme. Kuitenkin kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt mukavasti ja uusia kavereitakin on löytynyt. Ja mikä tärkeintä henkilökunta on aivan ihana !!!
Ellalla ei sitten alkanutkaan aivan yhtä hyvin. Hän aloitti viereisessä tarhassa joka on ISO ja ryhmät... no sanotaanko vähintään erikoisia. Tarha on aloittanut jonkun uuden kokeilun. Enkä minä tätä arvostele, se ei vain jotenkin toimi.
No kuitenkin, Ellalla meni ensimmäinen päivä kohtalaisesti, mutta sitten kun jätin hänet sinne, hän sai kamalan hysteriakohtauksen ja voisin väittää, että hyperventilaatio ei ollut kaukana. Hän ei myöskään leiki, eikä ole löytänyt kavereita. Tätä on jatkunut nyt 3 viikkoa ja täytyy sanoa, että olen äärimmäisen surullinen.
Ehkä se mikä eniten häiritsee ja vaivaa on, että henkilökunta ei ole tarttunut tähän ja ottanut Ellaa erityisesti huomioon vaikka ovat nähneet kuinka vaikeaa hänellä on. Esimerkiksi tarhaan tultaessa kukaan ei ole tullut luokse toivottamaan hyvää huomenta, vaan sitten kun on jo tultu huomenet on toivotettu minulle.
Onneksi kuitenkin kuitenkin yhdestä hoitajasta on tullut Ellalle tuki ja turva, se joka on ottanut sitten syliin ja rauhoitellut.
Mutta tavallinen vastaus on, että se vie aikaa; totta, mutta tunnen tyttäreni joka on reipas ja ennakkoluuloton, toki vierastaa hiukan. Tämä hysteria ei ole normaalia. Muutenkin kommunikointi on ollut hieman nihkeää ja tuntuu, ettei edes haluta keskustella siitä miten tämä saataisiin ratkaistua.
Eilen Ella aloitti muskarin ja viihtyi hyvin - yksin. Ja tänään hän oli isoveljen tarhassa valokuvassa ja viihtyi - hyvin.
Mikä siinä sitten on, ettei hän viihdy niin hyvin omassa tarhassa?
Toivottavasti kaikilla muilla lapsilla, jotka ovat aloittaneet uudessa tarhassa menee hyvin ja he ovat sopeutuneet sinne, koska minulla on äitinä hirveä ahdistus omasta pienestäni ja siitä, että selkeästi näkee kuinka huono Ellalla on olla.
Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa viikkoa.

maanantai 10. elokuuta 2009

Aukioloajat

Ilmoittelin toissa viikolla, että liike tulee olemaan toistaiseksi avoinna ke-pe 11-17. Ensi viikolla palaamme kuitenkin normaaleihin aukioloaikoihin eli ti-pe 11-17.
Olen saanut lapset onnellisesti uusiin tarhoihin ja tuntuu, että itsekin vahvistun ja voin paremmin päivä päivältä, joten syytä poikkeuksellisiin aukioloihin ei enää ole.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 8. elokuuta 2009

DrottningEnar -kantoliina

Bongasin tämän kantoliinan ensimmäisen kerran asiakkaallani ja ihastuin siihen täysin! Kantoliinan käyttö näytti niin vaivattomalta, vähän kuin olisi laukkua kantanut olalla, ja kahden viikon ikäinen vauva oli äärimmäisen tyytyväinen oloonsa pussissa.
Lisäksi kantoliina on hyvännäköinen ja moderni ja mikä tärkeintä helppo käyttää, jos vertaa markkinoilla oleviin. Silloin kun kuopukseni oli vauva ja näin Hollywoodin isien käyttävän "uudenlaisia" kantoliinoja joissa sai yhdellä kädellä kiristettyä hihnaa, ajattelin, että tuollaisen minäkin haluan, koska suhtauduin ja suhtaudun edelleen varauksella 5 metrisiin kiedottaviin liinoihin joita en itse jaksaisi virittää päälle. Löysinkin kantoliinan jossa oli solki, ja jota mukamas piti voida yhdellä kädellä kiristää. Ähelsin kuitenkin joka kerta puoli tuntia ennenkuin sain Ellan aseteltua jotenkin sisään ja kiristettyä hihnaa, mikä oli niin paksu ettei ollut mitään toivoa. Kaiken tämän lisäksi Ella oli karjunut hysteerisenä jo 25 minuuttia.
Tämän kantoliinan käyttö jäi kahteen kertaan ja ajattelin mahtaako sitä koskaan tulla markkinoille sellaista kantoliinaa joka täyttää minun kriteerit eli on toimiva ja helppo käyttää. Ulkonäöstä tulisi tietenkin lisäpisteitä.
Nyt sitten löysin DrottningEnar -kantoliinan, kiitos asiakkaani joka oli löytänyt tämän Tukholman Design Torgetilta ja nyt näitä saa sitten minulta ainoana Suomessa.
Olen testannut tämän myös käytännössä siskoni vauvan kanssa, joka ei suostunut nukkumaan kuin sylissä kantaessa mikä toi hiukan haasteita kantajalle kun kyseessä oli kuitenkin melkein neljäkuinen isompi vauva. Päätin kokeilla liinaa ja laitoin Eliaksen pussiin ja avot; sinne hän nukahti tyytyväisenä.
Kantoliina on suunniteltu vastasyntyneestä 3 vuotiaaseen (15 kg), ja noin 3 kuukauden iässä kun vauva jo kannattelee päätä kantoliinaa voi käyttää rintareppuna.
Hihna on samaa materiaalia kuin turvavöiden ja pituutta voi säädellä nappia painamalla. Lisäksi olkapää on muotoiltu ja pehmustettu ja kantoliinaa voi käyttää sekä oikea- että vasenkätiset. Lisäksi kantoliina sopii kaikenkokoisille kantajille.
Ei voi taas muuta sanoa kuin että; kyllä ne ruotsalaiset osaavat !!!