lauantai 5. joulukuuta 2009

Nyt on kyllä joulukuu tullut aivan puun takaa - yhtäkkiä heräsin, että perskutirallaa eikä mitenkään ole joulufiilistä. Yleensä tähän aikaan vuodesta olen saanut jonkinmoisen spiritin ylle.
Ehkäpä tämä nyt johtuu siitä, että lunta ei ole ollut ja pimeys on vallannut meidät vallankin. Toinen varteenotettava syy saattaapi olla ehkä tämä vuosi ylipäänsä on ollut yksi niitä haasteellisimpia koko elämässä yhtään liioittelematta.
No joka tapauksessa eilen sain hiukan lämpöä kun olin leipomassa pipareita Einon tarhassa. Ihanaa kun tarha järjestää tällaisia kokoontumisia ja uskoisin, että Einon tarhassa on järjestetty kaikkea yhteistä kivaa tämän parin muutaman kuukaden aikana enemmän kuin edellisissä koko tarhahistorian aikana. MINÄ TYKKÄÄN !!!
Tänään tosiaan oli glögiä tarjolla minun kaupassa ja olin kovin iloinen kuinka moni sinne poikkesi kylään.
Kiitos kaikille kävijöille ja tasapuolisesti kaikille oikein ihanaa Itsenäisyyspäivää ja joulualusaikaa.
P.S. Kuinka monella on traditiona katsella ja kauhistella Linnan juhlien pukeutumista? Itse odotan innolla - melkein vuoden kohokohta... (Toki minulla saattaa olla muutakin elämää... ehkä...)

2 kommenttia:

Violette kirjoitti...

En ehtinyt millään glögille lauantaina, koska molempia lapsia piti viedä synttäreille vuoron perään eri paikkoihin, eri kaupunkeihinkin tietysti... Hyvä, kun ruokaostokset sai tehtyä. Mutta taidan poiketa putiikissasi etsimässä joulujuttuja. Sama vaivaa täällä, millään en näytä pääsevän joulufiilikseen tänä vuonna. Tulee kohta kiire!

Pulu kirjoitti...

No sitten meitä on ainakin kaksi, jotka etsivät sopivaa tunnelmaa mutta eiköhän se sieltä viimeistään tule sitten kun vietetään lasten joulujuhlia...

Oikein mukavaa joulun odotusta ja piipahda kylään.