maanantai 29. elokuuta 2011

Voiko postiin luottaa?

Olen aina pitänyt sitä itsestään selvänä asiana mutta nyt en enää. Posti on ollut yksi niistä johon nyt ainakin on voinut luottaa jos ei mihinkään muuhun. Ei ole tullut edes mieleen, että lähetykset salamyhkäisesti jäävät menemättä määränpäähänsä.

Nyt on kuitenkin niin, että siirtyessäni Annankadun postista Lauttasaareen minulta on hävinnyt 3 lähetystä elokuun aikana ja yksi paketti joka mystisesti sitten löytyi kun menin höyryämään postiin. En vo uskoa, että olisi sattumaa tai sitten olen todella epäonninen. Annankadulla tätä ongelmaa ei koskaan ollut ja olen käyttänyt kyseistä postia 8 vuotta.

Tämä on johtanut siihen, että joudun miettimään lähetykset kokonaan uusiksi. Tästä tietysti kärsii te asiakkaina sekä minä koska jos joudun laittamaan kaikki tilaukset postipakettina. Näin ollen ilmaiset toimitukset eivät luonnollisestikaan enää toimi. Ja koska muihin kuin paketteihin ei tule seurantakoodia, lähetyksiä ei voi seurata millään tavoin ja yrittää sen puoleen etsiäkään. Tämä näyttäisi olevan ainoa vaihtoehto jotta kaikki toimitukset pääsisivät turvallisesti  perille.

Ikäväähän tämä on mutta koska posti ei ota vastuuta niin vaihtoehdot ovat pienellä liikkeellä vähissä.

Toimituskulut tilauksen kuin tilauksen yhteydessä 4.50€ ja kaikki toimitukset pakettina.

Mitä mieltä olette?

1 kommentti:

-Mai- kirjoitti...

Tämä kuulostaa niin tutulta. Itella ei ota mitään vastuuta mistään ja korvaukseksi kadonneista paketeista tai jakovirheistä tarjotaan yrittäjälle postimerkkejä????. Olen oman yrittäjyyteni ajalta varmaan Itellan mustalla listalla, sen verran on tullut puhelimessa "kiukuttua":)

-Mai-