perjantai 14. toukokuuta 2010

Kannanotto

Laitoin eilen blogiini linkin ja videon jotka jouduin poistamaan puhtaasti siitä syystä, että en saanut viime yönä unta ja tänään kun söin lounaaksi mozzarella -patonkia meinasin antaa ylen koska video jonka katsoin oli aivan kamala enkä vain saanut mielestäni sitä.
Todennäköisesti tulisin voimaan jatkuvasti pahoin kun tietäisin täällä olevan videon jota kenenkään ei koskaan pitäisi todistaa puhumattakaan niistä kaikista muista kamaluuksista mitä tämä maailma pitää sisällään mutta mitkä eivät valitettavasti poistu vaikka poistaisimmekin ne mielestämme.
Näin ollen tein päätöksen (kannanottoni ei ole kadonnut mutta mielenterveyteni oli katoamassa) haluavani näyttää täällä kuvia ja videoita joista tulen iloiseksi - tästä tulin niin surulliseksi, että ahdistuin ja sitä en halua.
Alla oleva kirjoitus on edelliseltä päivältä, mitään ei ole muutettu, ainoastaan suorat linkit on poistettu. Haastan teidät kuitenkin katsomaan videon Ipanaelämää alta - se muistuttaa siitä, että vaikka nautimme ja saammekin nauttia designista, muodista ja ihanista asioista, maailmasta löytyy niin paljon pahaa mihin voimme vaikuttaa vain siten, että otamme kantaa ja muutamme hiukan elämäntapojamme.
"En haluaisi blogissani ottaa hirveästi kantaa koska yritän pitää ikävät asiat poissa täältä mutta nyt minun oli pakko; kävin kurkkimassa mitä Ipanaelämää -blogissa oli kirjoitettu ja törmäsin tähän ajankohtaiseen aiheeseen.
Vastaukseni Ipanaelämää - tätä ei voi itkemättä katsoa ja sanonkin, että minun possunsyöntini loppui tähän. Rakastan eläimiä ja olen paasannut siitä - olenko tehnyt asialle mitään; olen tehnyt mutta lihaa olen ostanut kaupasta aivan normaalisti, ainoastaan joka joulu ostan luomukinkun ja silloin tällöin luomutuotteita. Nyt tajuan ettei se riitä - ei alkuunkaan! Tästä lähtien mietin mitä pistän suuhuni - en ainakaan surullisen enkä kidutetun eläimen lihaa!!!
Toivon että tämä, niinkuin se minulle osui, osuu myös teihin."

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Linkkiä en voi katsoa mutta voin kuvitella mitä sisältää...
Eläinrakkaana ihmisenä en vaan voi ymmärtää ihmisten julmuutta eläimiä kohtaan ja koko asian ajattelimenkin saa voimaan pahoin. Lihaa en ole syönnyt kymmeneen vuoteen, muut perheessä kyllä syövät mutta pääasiassa luomua, jos se nyt yhtään lohduttaa.

Katja kirjoitti...

Tämä on järkyttävää ja tätä on tapahtunut jo vuosia :-( Meillä ei possua juurikaan syödä ja liha syödään mahdollisuuksien mukaan luomuna. Se ei silti poista tätä vääryyttä, valitettavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan jarkyttavaa, kiitos, etta laitoit kirjoituksen tasta asiasta, on ihana nahda, etta ihmiset valittavat. Itse olen ollut vege jo useamman vuoden ja tama vain vahvisti haluani pysya vegena. Asun Englannissa ja taalla oli viime viikonlopun lehdissa jarkyttavia uutisia Englannin teurastamoissa tapahtuvista tahallisista julmuuksista, joita teurastajat tekevat "hauskanpitona".
Sunday Times'n linkki tassa:
http://www.thesundaytimes.co.uk/sto/news/uk_news/Environment/article329362.ece

Pulu kirjoitti...

Rakastan eläimiä henkeen ja vereen mutta en ole fanaattinen enkä halua tuputtaa mielipiteitäni muille (vain miehelleni...) mutta tämän asian pitäisi olla kansallisvelvollisuus ympäri maapallon.

Uskon, että suurin ongelma on että ajatellaan; mitä hyötyä siitä on, että jättää lihan syömättä kun samaan aikaan miljardi muuta kuitenkin sitä syö välittämättä millaisista olosuhteista liha tulee.
Itse kuitenkin teen ja ajattelen asioita niin, että itselläni olisi parempi mieli enkä ole edesauttamassa tällaista brutaalia toimintaa.

En ole vegaani enkä kasvissyöjä - rakastan lihaa ja tämän videon jälkeen tein soittokierroksen isoille yrityksille ja HK sanoi olevansa tarkka miltä tuottajilta lihansa ostavat.
Haluan uskoa ihmisten rehellisyyteen ja eilen uskalsin maistaa HK makkaraa.

Yritän myös opettaa lapseni rakastamaan ja kunnioittamaan kaikkea elävää ja toivon, että heistä kasvaa inhimillisiä aikuisia.