Keskiviikkona olin menossa treeneihin ja ajattelin kerrankin ottaa puhelimen mukaan kun mieheni aina valittaa, ettei minua saa koskaan kiinni. Kun olin lähdössä salilta rupesin etsimään puhelinta eikä sitä löytynyt mistään. Se ei harmittanut, että se oli lähestulkoon uusi puhelin vaan kaikki lasten kuvat ja muistikirja johon laitan merkintöjä lasten kehityksestä. Suljin liittymäni ja toivoin, että se joka oli mahdollisesti ottanut sen, ei lukisi minulle niin henkilökohtaisia asioita (nyt opin, että päiväkirjat ovat ajatuksia varten eivätkä kännykät).
Torstaina olin menossa hakemaan uutta sim-korttia ja myyjä kysyi henkilötodistusta, huomasin passin kadonneen lompakostani eikä minulla ole mitään mielikuvaa missä vaiheessa se on kadonnut ja minne. Ilmeisesti olin niin surkean näköinen siinä itkua melkein tihrustaessa, että ystävällinen myyjä ei vaatinut minua todistamaan henkilöllisyyttäni.
Myöhemmin päivällä soitin salille ja onnekseni puhelin oli löytynyt ja palautettu toimistoon. Tuli pitkä huokaus ja helpotus.
Illalla oli liikkeen pikkujoulut ja ovet suljettuani katsoin myyntipöydän takana hyllyyn, jossa ylimmällä hyllyllä oli lyhty ja kynttilä palamassa ja alemmalla hyllyllä tietokoneeni auki - sillä hetkellä kun katsoin sinne pitkä steariinivana valui tietokoneeni näppäimistölle. Voitte arvata reaktioni; kiljuin kuin syötävä ja syöksyin tuulispään lailla pelastamaan sen mikä pelastettavissa enää oli. Äidin kanssa (hänellä imuri ja minulla parsinneula) putsasimme näppäimistöä, minä itkien ja äitini huokaillen huonoa tuuriani. Suurimmat steariinit kaivettuani lähdimme hiukan allapäin syömään. Se helpotti pikkuisen.
Tänään perjantaina viikonloppu sai mukavan alun kun pääsin kauan odottamaani konserttiin ja se oli hyvä - niin hyvä, että siskoni masussa pikkumieskin jytäsi.
Tässäkin viikossa oli kuitenkin niin paljon ihania hetkiä joista parhaimmat sain viettää lasteni kanssa ja mikä ihaninta, keskiviikkona oli tyttäreni ensimmäinen joulujuhla tarhassa ja voi niitä pieniä hymyjä kun hän ja muut lapset saivat olla kaiken keskipisteenä.
Sanoin, että tämän viikon voisi melkein pyyhkiä pois - mutta vain melkein...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti