tiistai 15. syyskuuta 2009

Mökkeilyä

Taitaa olla vuosiin ensimmäinen kerta kun olemme mökillä tähän aikaan vuodesta. Yleensä mökkeily on jäänyt kesälomaan.
Oli todella virkistävää nähdä ne pienet muutokset, joita on tullut viileämpien ilmojen myötä.
Tarkoitus oli kuvata tämä syyshortensia täydessä kukassa, eikä jo ruskeana...no kaikkea ei voi saada.
Tämä taisi olla ainoita vielä valkoisia kukintoja. Tuoksu oli aivan mahtava, ja se kantautui kauas.
Venereitin varrella oli kaatunut puu, joka vaatii pikaista kaatamista.
Einon anorakki Little Marc Jacobs, fleecehousut Cap ja lenkkarit Start-rite
Kastelukannu joka on ollut jo minun lapsuusleikeissä. Yhtä hellyyttävä se on vieläkin.
Haikara
Minulla selvästikin on joku pakkomielle kärpässieniin, mutta tälläista valioyksilöä en ole nähnyt.
Kävin tällä reissulla ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden marja- ja sienimetsässä ja se olikin erittäin avartava kokemus. Löysimme karpaloita, puolukoita ja suppilovahveroita.
Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä viikonloppu!
Totesin mielessäni kuitenkin; etteiköhän luonto/fiilistely ollut nyt hetkeksi tässä ja ensi kerralla paneudutaan hiukan liikkeeseen saapuviin ja jo saapuneisiin tuotteisiin.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Haikaran näkeminen kotimökillä tietää uusia vauvoja sukuun :-)

Ihanat nuo sienilamput, voisin vaikka ostaa joululahjaksi lapsille (niitä kun on ihan pikapikaa 2, meidän mökillä kävi haikara viime syksynä). Täytyy siis taas piipahtaa Kalevankadulla.

Aurinkoa syksyyn ystäväni!

Pulu kirjoitti...

Meidän mökillä on haikara vieraillut joka kesä, joten uskon sen pitävän vaan mestoista. Itseasiassa niitä on 2, joten merkitseekö se sitten mahdollisesti kaksosia? ; ) Itseasiassa naapurin pojalle oli tulossa jälkikasvua.

Nuo sienilamput ovat aika söpöjä, joten ei muuta kuin kiireen vilkkaa vierailulle.

Toivottavasti nähdään pian ja Aurinkoa teillekin!